lauantai 23. maaliskuuta 2013

Mediapeliä



Toimittaja soitti.  Hyvä, kun soitti, sillä olinkin jo ehtinyt ihmetellä, miksi YLE:n nettisivuille putkahteli aamupäivän mittaan jatkuvasti uutisia kirkosta ja kirkkoon kuulumisesta? Minkä katastrofin keskellä nyt elettiin? Ei minkään, selitti toimittaja, sillä torstain aiheena nyt vain oli kirkon imago.  Sen vuoksi aluetoimitukset tekivät juttuja kukin omasta näkövinkkelistään.  Toimittaja halusi siis tietää, miksi Kalajokilaaksossa ihmiset ovat pysytelleet kirkon jäseninä niin tiiviisti.  Hyvä kysymys, joka tuli yllättäen ja pyytämättä.  Eipä ollutkaan ihan yksinkertaista selittää, miksi täällä yli 90 prosenttia ihmisistä kuuluu kirkkoon.  Jotakin herätysliikkeistä ja suhteellisen vähäisestä muuttoliikkeestä ja vilkkaasta toiminnasta yritin selittää miettien samalla, että pika-analyysini voi olla aika ontuva.  Toimittaja oli kuitenkin tehnyt hyvän jutun, jonka otsikko kertoi olennaisen: ”Kirkollisuus puree Keski-Pohjanmaalla”.  Mukava ja myönteinen juttu, joka mielestäni kertoi myös totuuden.  Uteliaisuuttani etsin myös muiden aluetoimitusten jutut ja totesin, että kukin taaplaa tyylillään.  Myös osa muista jutuista oli myönteisiä: ”Väki palailee seurakuntiin homoiltakohun jälkeen” tai ”Nykypäivän seurakunta tarjoaa pilvipalveluita 24/7”.  Muutamat olivat luonteeltaan suhteellisen neutraaleja tai antoivat kaksoisviestin: ”Kotiseurakunnan säilyminen vähentäisi kirkon jäsenkatoa”.  Mutta mitä löytyikään kielteisten otsikoiden takaa? Median tarkoitushakuisuutta? Kirkonvastaisuutta? Tahallista vääristelyä? Yllättäen sinänsä negatiivisten otsikoiden takaa löytyi aitoa ja kirkolle usein myönteistä pohdintaa siitä, miten kirkon ja seurakuntien tiedotuksesta vastaavien olisi kerrottava aktiivisesti kaikesta siitä hyvästä, mitä seurakunnissamme tapahtuu: miten ihmisiä autetaan arjen vaikeuksien keskellä, miten nuoret toimivat mutkattomasti ja aktiivisesti, miten hauskaa on leipoa rieskoja tai kutoa sukkia myyjäisiin, kun tietää tekevänsä merkityksellistä työtä tai miten eroamisvirran alla kulkeva vastavirta tuo ihmisiä kirkon jäseniksi.  Tai miten ihmiset löytävät vastauksia oman elämänsä keskeisiin kysymyksiin.  Kyse ei siis ole muunnellusta totuudesta.  Seurakunnissa sykkivä elämä suorastaan odottaa pääsyä valoon.

Juuri siksi ja sen vuoksi tuntuu käsittämättömältä, että monien kielteisten otsikoiden ja sisältöjen takaa löytyvät kirkkomme työntekijöiden lausunnot tyhjistä kirkoista tai jumalanpalveluksista.  Miksi kirkon työntekijät haluavat vähätellä niitä ihmisiä, jotka pyhä toisensa jälkeen saapuvat uskollisesti yhteiseen messuun? Mikä oikeus on epäillä sellaisten ihmisten motiiveja, jotka käyvät messussa kerran tai pari vuodessa? Ehkä viime päivien pohjat veti kuitenkin se kirkon riveissä oleva asiantuntija, joka oma-aloitteisesti ihmetteli, miten suomalainen media uutisoi niin myönteiseen sävyyn paavi Franciscuksesta.  Olisi pitänyt olla kriittisempi ja tuoda epäkohtia päivänvaloon!

Olisiko aika vaihtaa kanavaa – byta kanalen, kuten Ruotsissa viime viikonloppuna opin? Eikö evankeliumi ja sen herättämä innostus ole uutisen arvoinen?