torstai 11. huhtikuuta 2013

Hyvä uutinen on uutinen

Vain huono uutinen on uutinen.  Niinhän sitä sanotaan ja totuudeksi väitetään.  Erityisen todeksi
opetetaan, että erityisesti kirkkoa koskevissa uutisissa vain huono uutinen on kertomisen arvoinen.  Testataanpa, ajattelin ja kirjoitin kuluneella viikolla lehdistötiedotteen kirkkoneuvoston kokouksesta, jossa käsiteltiin kuluneen vuoden toimintakertomusta ja tilinpäätöstä.  Tiedote siis kertoi asiasta, joka nyt ei kiinnosta a) yhtään, b) ketään.  Jotta testini olisi täydellinen, kirjoitin tiedotteen siten, että se sisälsi yhden myönteisen ja yhden kielteisen uutisen.  Myönteinen uutinen kertoi jumalanpalveluksesta, siis kirkon kannalta olennaisesta, mutta monien mielestä niin tylsästä ja kuivakkaasta aiheesta.  Kerroin, että seurakuntamme päiväjumalanpalveluksessa kävijöiden määrä kasvoi viime vuonna 19 %.  Liitin juttuun myös pohdintaa siitä, millä tavoin seurakuntamme jumalanpalveluselämään on tullut inhimillistä lämpöä ja toivottavasti hengellistä syvyyttäkin.  Kielteinen osa tiedotetta koski seurakuntamme taloutta, joka painui viime vuonna hitusen pakkasen puolelle.  Lähetin tiedotteen tavallisen jakelulistamme mukaan paikallislehdille sekä kahdelle maakuntalehdelle ja paikallisradioille. 


Mitä tapahtui? Paikallislehti julkaisi puolen sivun uutisen jumalanpalvelusten kävijämäärien noususta värikuvan kera.  Seurakunnan taloudesta oli tehty erillinen, pienempi juttu.  Maakuntalehdistä toinen oli muokannut tiedotteesta kahden palstan uutisen, joka oli otsikoitu ”Jumalanpalvelukset vilkastuneet Haapajärvellä”.  Talousasiat oli mainittu lopussa viidellä rivillä.  Toinen maakuntalehti oli tehnyt jumalanpalveluksista yhden palstan levyisen pikku-uutisen. 

Mitä opimme? Ehkä sen, että hyvä uutinen on uutinen myös kirkkoa koskevissa asioissa.   

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Mustakaavut hiljaisiksi


Professori on puhunut.  Valtakunnallinen sanomalehti kertoi sopivasti pitkäperjantaina Itä-Suomen yliopiston terveyssosiologian professorin Markku Myllykankaan terveisinä seuraavaa: ”Mustakaapujen olisi pidettävä niljakkaat näppinsä irti poliittisista kysymyksistä.  Järkevä keskustelu esimerkiksi abortista, eutanasiasta tai homoliitoista on mahdotonta, kun näkemyksiä perustellaan Raamatun kaltaisella satukirjalla”.  Samana päivänä valtakunnallisessa kuvalehdessä Vapaa-ajattelijoiden pääsihteeri Esa Ylikoski ajatteli vapaasti mm. päiväkotilasten oikeudesta käydä kirkossa.  Se nimittäin ”antaa väärän käsityksen uskonnon asemasta.  Vanhempien pitäisi vaatia normaaleja oikeuksiaan ja mieluummin vaatia, että yhden uskontokunnan tilaisuudet lopetettaisiin”.  Pääsihteeri myös vapaa-ajattelee kirkkoon kuuluvien vanhempien puolesta, kun hän toteaa valtakunnallisten varhaiskasvatusten perusteiden perustuvan virhetulkintaan, kun ”todellisuudessa kirkon tekemän kyselyn mukaan vain 27 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan”. 

Ehkä nämä puheenvuorot voisi ohittaa kulmien kurtistuksella, olan kohautuksella tai vaikka hattua nostamalla.  Voisi todeta, että vapaa-ajattelu ei kuitenkaan oikeuta sanelemaan, miten kirkkoon kuuluvat vanhemmat lapsiaan uskontokasvattavat.  Samoin voisi ihastella professorin laaja-alaista yleissivistystä ja länsimaisen kulttuurin tuntemusta, kun hän luonnehtii Raamattua tavalla, joka sopisi paremmin Suomi24:n anonyymille nimimerkille. 

On kuitenkin pari pientä pikkuasiaa, jotka tekevät mainituista puheenvuoroista vakavampia.  Ensimmäinen niistä kuuluu: ”Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.  Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen”.  Toinen tämänvertainen on: ”Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.” Tuskin tarvitsisi, mutta mainitsenpa kuitenkin, että molemmat ovat keskeisiä Suomen perustuslaissa olevia jokaisen kansalaisen vapauksia.  Kaikkien länsimaiden tapaan uskonnonvapaus tulkitaan lisäksi positiiviseksi uskonnonvapaudeksi, vaikka vapaa-ajattelijat tulkitsevat sitä usein täsmälleen päinvastaisesta, laintulkintaan kuulumattomasta näkökulmasta.  Julkilauselmat menneeltä viikolta kielivät sellaisesta ahdasmielisyydestä, josta jokaisen liberaalisti ajattelevan tulisi sanoutua välittömästi irti.  On vähintäänkin huolestuttavaa, että julkisessa virassa oleva henkilö ilmaisee valtakunnallisessa lehdessä mielipiteenään, että yhden ihmisryhmän poliittisia oikeuksia ja sananvapautta pitäisi kaventaa vain sen vuoksi, että he edustavat professorin mielestä väärää mielipidettä ja maailmankatsomusta.

Olisiko näissä kahdessa varoittavaa esimerkkiä myös kirkon sisäiselle keskustelulle ja puolueenmuodostukselle?